Ollako vai eikö olla siinäpä kysmys jota olen tässä viimeaikoina miettinyt syväsi ja sitten vähemmän syvästi.
On paljon muutoksia hyviä ja huonoja ja vielä parempia.
Karjahtelen ja ulvon kuutakin. Voi S....na voiko olla ahdistuneempaa olotilaa kuin tunkea itsensä täpötäyteen junaan yritä katsella seiniä, ettet vain katsoisi ketään silmiin.
Sillä silmät kertovat liikaa ja tulkinta on usein katsojan silmässä hih. Paljon surullista mieltä ja apatiaa. Päivästä toiseen sama reitti bussi toimisto bussi koti. Miksi me juoksemme ympäriinsä on olevinaan kiire siis tekemään mitä? Toiselle ihmiselle jotain ja lopulta huomaan , että on kuin koira joka jahtaa häntäänsä. Johtaako se mihinkään no ei H......ssä. Jospa me kaikki ihmiset pysähtyisimme hetkeksi edes yhdeksi  miettimään miksi ja mitä varten niin ehkä siis ISO ehkä voisimme luoda  paremman.
 Hei vaan täytyy tästä mennä huomenna on taas juoksupäivä. Tuijotellaan seiniin.

Minun kauttani kulkevat nuo surulliset sielut, surulliset mielet jäätyneinä, kasvottomina.

Sijaisena toimin auttaakseni heitä eteenpäin.

Kuunvalossa vaelletaan auringonvaloa odotellaan,

ystävät mihin on teidän matka?

Palaattekohan koskaan takaisin?

 

 

Hei tänään tulee siis 32 vuotta täyteen ja ajattelin näin syntymäpäivien kunniaksi aloittaa tämän höpöttelyn ja kertoilun. Olen jo jonkun aikaa ajatellut kirjoittaa mutta aina on tullut jotain tärkeää tekemistä kuten pyykkien pesua ja kaikkea sellaista jota nyt voi lapsiperheessä ollakaan. niistä kuulemme sitten myöhemmin mutta tässä nämä alkusanat.

Kuljin kulkemasta päästyäni ja pyörin ympyrää.

En ollut matkalla minnekään ja kuitenkin tarvoin askel askeleelta johonkin...

Ihmiset ja paikat vaihtuivat mutta sisin pysyi samana.

Pysähdyin ja hengähdin hetken ja siellä olen edelleen